Marilyn Manson sekoili absinttipäissään – yritti kaapata limusiinin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Marilyn Manson on yhdysvaltalainen alternative metal -yhtye. Yhtyeen nimi on samalla sen johtohahmon Brian Hugh Warnerin taiteilijanimi, joka koostuu miehen ihannoimista Marilyn Monroesta ja Charles Mansonista.

Viikonloppuna Mansonilla oli vauhti päällä Las Vegasissa, jossa hän nautiskeli runsain mitoin pään tunnetusti sekaisin saavaa absintti-viinaa. The Bank -klubilla nautittujen shottien jälkeen artisti suuntasi kaupungille, jossa hän yritti kaapata limusiinin. Illan aikana Manson lauloi karaokessa kuusi kertaa Justin Timberlaken hitin Cry Me A River, New York Post uutisoi.

Marilyn Manson –yhtye toimi suosionsa alkuvaiheessa nimellä Marilyn Manson & The Spooky Kids. Yhtye on myynyt maailmanlaajuisesti yli 25 miljoonaa albumia. Sen jäseninä toimivat Marilyn Manson, Kenny ”Ginger Fish” Wilson, Jeordie ”Twiggy Ramirez” White, Chris Vrenna ja Andy Gerold. Yhtye tunnetaann kristinuskoa ja Yhdysvaltoja pilkkaavista sanoituksista ja esiintymisestä.

Sanoitusten takia Marilyn Mansonia on Yhdysvalloissa syytetty itsemurhiin yllyttämisestä. Asiasta nousi kohu esimerkiksi Columbine High Schoolin ampumavälikohtauksen yhteydessä 1999. Kaksi lukion viimeisellä luokalla ollutta poikaa surmasi 13 oppilasta, opettajan ja haavoitti 24 henkilöä. Toisaalta myöhemmät todisteet osoittivat, että he eivät edes pitäneet Marilyn Mansonin musiikista.