Suomalainen peliyhtiö menestyy maailmalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisen mobiilipelitalo Kuuaseman uusin peli Supersonic on kolmessa kuukaudessa rikkonut jo 600.000 latauksen rajan. Menestyksen salaisuutena on yhtiön mukaan huikea pelikokemus, hiotut yksityiskohdat ja kovatasoinen indie-musiikki.

Kansainvälisestikin suuret latausluvut ovat erityisen hienoja siksikin, että Kuuasema on hoitanut pelin levityksen itse, ilman suuria julkaisijoita. Juhlan kunniaksi Supersonic saa Mixtapes -päivityksen, jonka myötä pelissä voi liitää omien musiikkikappaleiden mukaan luoduissa ympäristöissä.

– Tämä on pelifanien eniten toivoma ominaisuus. Supersonic on yksi ensimmäisistä App Storen peleistä, jossa pelikentät luodaan musiikkia analysoimalla, Kuuaseman toimitusjohtaja Pekka Tanskanen kertoo.

Supersonicissa pelaajat kiitävät mutkittelevassa tunnelissa alati kiihtyvällä vauhdilla, kirittäjinään Kitkaliitto-kollektiivin sähköiset rytmit. Pelin kokeiluversion voi ladata ilmaiseksi App Storesta, Android Marketista tai Palmin App Catalogista.

Kuuasema on rakentanut useita vuosia omaa Asema-pelinkehitysalustaa, jolla sama peli voidaan tuottaa nopeasti ja edullisesti useille eri laitteille. Myös Supersonic saatiin välittömästi jakeluun niin Applen laitteille, Googlen Androidille kuin HP:n Palmille, mikä osaltaan edisti pelin nopeaa läpimurtoa.

Uusimmat