BB-Janica murtumisen partaalla – lohduton koti-ikävä

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -talossa vietetään parhaillaan leppoisaa aamupäivää, kun asukkaat jutustelevat keskenään keittiössä. Eilen illalla meno oli kuitenkin hieman toista, kun suurin osa asukkaista oli saanut hieman alkoholia nautittavakseen.

– Tiettekste mä oon miettinut sitä hetkeä, kun mä näen mun lapset taas. Tunnistaakohan ne mua enää? Mulla on niin ikävä, Janica totesi kyyneleet silmissä.

BB-Janica sai uuden hiustyylin ja pienessä hiprakassa hän äityi jälleen tunteikkaaksi, kun koti-ikävä nousi taas pintaan. Samalla Janica ryhtyi muistelemaan sitä tilannetta, kun hän joutui kertomaan lapsilleen olevansa pitkään poissa televisio-ohjelman takia.

– Arvatkaa se viimeinen aamu kun mä lähetin ne kouluun ennen kun mä lähdin tänne. Se edellinen ilta ennen kun mä lähdin, niin mulla oli niin hirvee olo. Mä olin jo päättänyt, että mä en tuu tänne. Mä en päästä niitä enää ikinä irti, kun mä saan ne. Nyt mä oon ollut jo kaksi kuukautta, Janica kertoi.

– Mulla on ollut paljon helpompaa, kun mulla ei ole ollut mitään yhteyksiä. Ne on kuitenkin nähnyt mut koko ajan täällä. Tän jälkeen mä en ikinä jätä niitä enää mihinkään. Mulla on niin ikävä, kun ne sanoie, että äiti tuu tänne mun viereen ja jutellaan. Nyt on mennyt jo 76 päivää, enkä mä oo tehnyt sitä vieläkään.

Lasten suhtautuminen äidin televisiopestiin yllätti Janican.

– Me mentiin mäkkäriin autokaistalle ja sanoin, että äidillä on kerrottavaa. Äiti on menossa yhteen televisio-ohjelmaan. Ne oli että ”Jee jee” ja reagoi ihan eri tavalla kuin mä odotin. Sit mä sanoin että voi olla, et oon yli kuukauden pois kotoa ja sit mä sanon että se on niin pitkä aika…

Janican tarina jäi kesken, kun Isoveli kutsui kyynelehtivän asukkaan päiväkirjahuoneeseen.