Madonnan ex-mies paljasti: ”Avioliitto oli pelkkää saippuaoopperaa”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Popin kuningatar Madonna joutui äskettäin hurjien syytöksien kohteeksi, kun hänen veljensä Anthony Ciccone kertoi olevansa koditon ja asuvansa siltojen alla. Huomionhakuinen veli väitti, ettei Madonna ole auttanut ahdingossa elävää sisarustaan. Väite osoittautui kuitenkin valheeksi.

Laulaja oli naimisissa elokuvaohjaaja Guy Ritchien kanssa kahdeksan vuoden ajan. Pariskunnan avioliitto päättyi vuonna 2008. Nyt 43-vuotias Ritchie puhui avoimesti julkisuudessa pitkästä suhteestaan supertähden kanssa.

– Avioliittoni oli kuin saippuaoopperaa ja elin sen keskellä lähes kymmenen vuoden ajan. En kuitenkaan kadu avioliittoani Madonnan kanssa, Ritchie kertoi Details-lehdelle.

Ritchiellä on yhteinen 11-vuotias Rocco-poika Madonnan kanssa. Tänä vuonna ohjaajan tyttöystävä Jacqui Ainsley synnytti pariskunnan ensimmäisen yhteisen poikalapsen. Ritchie asuu muun muuassa Lontoossa kuuden miljoonan arvoisessa lukaalissa.

Madonnan levyjä on myyty maailmanlaajuisesti huimat 230 miljoonaa kappaletta. Hän onkin maailman menestynein naisartisti single ja albumi myynnillään. Yksi tähden tuoreimmista hiteistä on Hung Up -single, jota myytiin maailmanlaajuisesti yhdeksän miljoona kappaletta. Tähti tunnetaan myös intohimoisesta omistautumisestaan kabbala-uskonnolle. Madonna paljasti taannoin Guy Ritchien vihanneen hänen uskonsuuntaansa ja erimielisyyksien johtaneen parin eroon.