LMFAO:n keikalla tulipalo – supertähdet kiidätettiin lavalta

Viihdeuutiset Toimittaja:

Supersuosittu LMFAO-yhtye saapuu konsertoimaan Helsingin The Circus -klubille 16. helmikuuta. Suomen keikka myytiin loppuun vartissa. Yhtye on dominoinut maailman myyntilistojen kärkisijoja Party Rock Anthem -hittisinglellään.

Nyt LMFAO joutui keskeyttämään konserttinsa Hondurasissa tulipalon takia. Yhtyeen jäsen Redfoo kertoi nettiblogissaan, että heidät kiidätettiin pois lavalta takahuoneeseen tulipalon levitessä. Räppärin mukaan konserttilavan takahuoneen käytävillä oli savua.

– Eeppinen konsertti tänään! Olimme lavalla, kun meille kerrottiin tulipalosta. Menimme pukuhuoneisiimme ja käytävillä näkyi savua, Redfoo kertoi Twitter-blogissaan.

Ainakin 15 yhtyeen fania saivat tulipalon jälkeen happihoitoa. Räppäri toivoikin blogissaan, ettei kukaan ole loukkaantunut tulipalossa. LMFAO joutui peruuttamaan taannoin kolme keikkaansa Kanadassa räppäri Sky Blun selkävamman takia.

LMFAO:n ensimmäinen albumi, Party Rock, sai Grammy-ehdokkuuden parhaasta tanssi/elektronisen musiikin albumista, ja levyn singlejä myytiin yhteensä yli neljä miljoonaa kappaletta. Yhtyeen uusimmalta Sorry for Party Rocking -albumilta on Suomessakin ehditty julkaista myös Champagne Showers -kakkossinkku, sekä tällä hetkellä kovassa nosteessa oleva Sexy and I Know It -kappale, jonka musiikkivideolla nähdään humoristisissa tunnelmissa myös aikuisviihdetähti Ron Jeremy.

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin samasta aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.