Mikko.fi -floppasi rajusti – jättitappiot tuottanut palvelu lopetetaan

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen mediakonserni Alma Media perusti muutama vuosi sitten Mikko.fi -verkkopalvelun, jolla yhtiö pyrki saamaan jalansijaa yksityisten ihmisten ilmoitusmarkkinoista verkossa. Suunnitelma jäi kuitenkin vain haaveeksi, kun palvelu floppasi jo ensimetreillä eikä tilanne ole sittemmin parantunut.

Esimerkiksi viime viikolla Mikko.fi -palvelussa oli alle 35.000 kävijää, mikä ei riitä ilmoituspalvelun pyörittämiseen. Kävijämäärät ovat olleet viime kesästä saakka laskusuunnassa. Vuonna 2007 Mikko.fi toi Alma Medialle miljoonan euron tappiot vuodessa. Nyt konserni onkin vahvistanut, että Mikko.fi lopetetaan. Sen raunioille perustetaan uusi huutokauppasivusto, jossa on mukana joukko kotimaisia sanomalehtiä.

Alma Media on ollut viime aikoina ongelmissa myös asuntoilmoitteluun keskittyvän Etuovi.com -palvelunsa merkeissä, sillä Suomen suurimmat kiinteistövälittäjät ilmoittivat äskettäin vetävänsä ilmoituksensa pois palvelusta. Nyt Suomen suurin asuntoilmoittelun palvelu onkin Jokakoti.fi -palveluun, jossa on merkittävästi Etuovi.comia enemmän myytäviä kohteita ympäri maata.