Tampereelle Yleisradion massiivinen konserttitapahtuma

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Yksi kesän kuumimmista konserttitapahtumista, YleXPop, muuttaa ensi kesänä uusiin maisemiin. Tapahtuma siirtyy nimittäin Helsingistä Tampereelle. Ilmaiskonsertti järjestetään kaupungin ydinkeskustassa Keskustorilla lauantaina 2. kesäkuuta.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

YleXPop on avannut jo yhdeksän kertaa Helsingin konserttikesän – ensin Kaisaniemessä ja sen jälkeen Lasipalatsin aukiolla. YleXPopin juontajat Matti ja Ile johdattavat ensimmäistä kertaa kaikki Tampereen Keskustorille juhlimaan alkavaa kesää ja koulujen päättymistä yhdessä Suomen eturivin bändien kanssa.

Tampereen Keskustorille odotetaan paikallisen poliisin arvion mukaan jopa 10.000 ihmistä. YleXPopin avaa tänä vuonna helsinkiläinen Pariisin Kevät. Loput esiintyjät julkistetaan myöhemmin. Perinteitä kunnioittaen myös Kesäkumi-biisi mallia 2012 saa ensiesityksensä YleXPopissa.

– Jatkossa YleX kiertää entistä laajemmin ja entistä vahvemmin ympäri Suomea. Pohdimme myös lippulaivamme, eli YleXPopin, järjestämistä muualla kuin Helsingissä. Tampere valikoitui nopeasti hyväksi vaihtoehdoksi kulkuyhteyksien ja laajan yleisöpohjan takia, ohjelmapäällikkö Jyri Kataja-Rahko kertoi.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.