Teinitähden kuvasta anoreksiakohu – poppari itse kiistää

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Hannah Montana -sarjan näyttelijänä ja laulajana miljoonien tyttöjen idoliksi noussut Miley Cyrus on ollut viime aikoina otsikoissa lähinnä muuten kuin töidensä merkeissä. Äskettäin mediassa on kohistu Cyruksen hoikistuneesta ulkomuodosta, joka on laittanut anoreksiahuhut liikkeelle.

Jokin aika sitten Disney-tähti laittoi itsestään kuvan Twitter-blogiinsa, jossa tällä oli kädessään Carl’s Jr -hampurilaisketjun purilaispussi. Tähti kertoi kuvatekstissä, että tyytyy vain haistelemaan purilaista, koska ei voi syödä sitä. Kuva herätti hurjan viharyöpyn ja sai fanit uskomaan Cyruksen kärsivän syömishäiriöstä.

Nyt Miley on tyrmännyt huhut täysin ja kertonut, että hänen laihtumisensa ei ole seurausta laihduttamisesta, vaan uudesta ruokavaliosta.

– Olen gluteiinille allerginen. Tässä ei ole kyse painosta, vaan terveydestä. Rakastan itseäni ja haluan olla naisen muotoinen, kertoo Miley Cyrus Twitter-bloginsa uusissa päivityksissä.





Kuva: Twitter

Kahdeksanvuotiaana näyttelijänurasta kiinnostunut Miley Cyrus on seurustellut muun muuassa poppari Nick Jonasin ja mallikomistus Justin Gastonin kanssa. Teinitähden nykyisen poikaystävän Liam Hemswortin väitettiin jättäneen australialaisen tyttöystävänsä Cyrusin takia. Sittemmin kolmiodraaman sivuuttaneet tähdet ovat nykyään umpirakastuneita.