Sonata Arcticalta uusi levy ja kiertue

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Kemiläislähtöinen Sonata Arctica julkaisee seitsemännen studioalbuminsa Stones Grow Her Name Suomessa 16. toukokuuta. Muualla Euroopassa levy tulee kauppoihin pari päivää myöhemmin. Albumin ensimmäinen single on nimeltään I Have a Right, jonka videon on ohjannut Tuukka Temonen.

Uudella albumillaan melodisen metallin uranuurtajat ovat venyttäneet rajoja entisestään.

– Yhtye palaa hyvällä tapaa takaisin niiden asioiden äärelle, mistä Sonata Arctica alunperin lähti liikkeelle, esitellen samalla täysin uusia elementtejä ja tunnelmia jo aiemmin tuttujen ja turvallisten lisäksi, kertoo laulaja-biisintekijä Tony Kakko.

Vuonna 1996 perustetulle Sonata Arcticalle listojen ykkössijat ovat tulleet tutuiksi ja yhtyeen kaikki aiemmat studioalbumit ovat myyneet Suomessa kultaa. Myös kokoelma The Collection ja DVD For the Sake of Revenge ovat ylittäneet kultarajan. Sonata Arctica on soittanut loppuunmyydyille saleilla sekä Euroopassa että Japanissa kuin myös Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Kotimaassa heidät nähdään seuraavan kerran kesän festivaaleilla.

05.05.2012 Radio Rock -risteily, Baltic Princess, Helsinki-Tallinn-Helsinki

25.05.2012 Sonisphere Festival, Madrid, Spain

08.06.2012 Saunan Lohtulöylyt, Pakkahuone & Klubi, Tampere, Finland

29.06.2012 Seerock-Festival 2012, Graz, Austria

30.06.2012 Tuska Open Air Metal Festival, Suvilahti, Helsinki, Finland

20.07.2012 Hegyalja Festival, Tokaj, Hungary

27.07.2012 Qstock, Oulu, Finland

28.07.2012 Tuhdimmat Tahdit, Nokia, Finland

30.07.2012 Rock in Roma 2012, Rome, Italy

03.08.2012 Kokkola Rock Festival, Kokkola, Finland

04.08.2012 Sotkamon Syke, Sotkamo, Finland

11.08.2012 Jurassic Rock, Mikkeli, Finland