Hollywood-tähden salaliittoteoria: ”Hallitus salakuunteli puhelintani”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Hollywood-tähti Susan Sarandon kuuluu sukupolvensa arvostetuimpiin filmitähtiin. Hän on esiintynyt muun muassa elokuvissa The Rocky Horror Picture Show, Thelma & Louise ja Pikku Naisia. Viime vuosina tähti on tunnettu paitsi kunnioitettavasta elokuvaurastaan, myös kärkevästä poliittisesta kommentoinnistaan.

Poliittisena aktivistinakin tunnettu näyttelijätär on nyt yllättänyt kertomalla, että hänen voimakkaiden julkisten mielipiteidensä vuoksi Yhdysvaltojen hallitus on salakuunnellut hänen puhelintaan. Sarandon väittää lausuntojensa tehneen hänestä hallituksen näkökulmasta tarkkailtavan turvallisuusriskin.

– Olen nähnyt FBI-kansioni kaksi kertaa. Tiedän, että puhelintani on salakuunneltu. Jos hallitus ei tarkkaile sinua, niin kaikilla on nykyään kamera puhelimessaan. Minua ei päästetä Valkoiseen taloon sisään, enkä tiedä mistä se johtuu, kertoi Susan Sarandon Radar Online -sivustolla.

Sarandon sai naispääosan Oscarin vuonna 1995 roolistaan elokuvassa Kuolemaantuomittu. Nainen oli parisuhteessa näyttelijä Tim Robbinsin kanssa lähes 20 vuoden ajan. Pariskunta hätkähdytti Hollywoodia eroamalla vuonna 2009. Sarandon tähdittää useita tulevia elokuvia, joihin lukeutuvat The Wedding, Snitch ja Hemlock Drive.

Uusimmat