Rihanna kuvasi itseään meikittömänä

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poptähti Rihanna joutui aiemmin tällä viikolla jälleen huumekohun keskiöön, kun hän julkaisi epäilyttäviä bilekuvia verkossa. Kuvissa nähdään, kuinka Coachella-musiikkifestivaaleilla juhlinut neitokainen on kaatanut turvamiehensä pään päälle valkoista jauhetta.

Nyt verkossa on levinnyt harvinaista materiaalia, jossa poptähti harjoittelee uuden Where Have You Been -musiikkivideonsa tanssiaskeleita. Tähti nähdään videolla ilman meikkiä harjoittelemassa tanssijoiden kanssa ryhmäkoreografiaa. Tähden tanssiessa huomaa miten paljon hän on hoikistunut viime aikoina.

– Tämä tilanne on todella harvinainen, koska minun aikatauluni on ollut aina niin kiireinen. Minulla ei ole aiemmin ollut paljon aikaa harjoitteluun ja tanssiliikkeiden keksimiseen. Tässä on kyse siitä, että musiikin tunne herätetään henkiin kehon kautta, kertoo Rihanna videolla.

Rihanna on markkinoinut uutta Battleship-elokuvaansa ahkerasti maailmalla ja hänet on kuvattu punaisella matolla muun muuassa Japanissa. Taannoin Rihannan kerrottiin olevan kiinnostunut esittämään edesmennyttä poplaulajaa Whitney Houstonia tämän elämäkertaelokuvassa. Supertähti joutuu kuitenkin kilpailemaan roolista vaikuttavien nimien kanssa, sillä myös muun muassa Jennifer Hudson, Vivica Fox, Brandy ja Jordin Sparks ovat ehdolla rooliin.