Scarlett Johanssonin pakkomielle lihottaa – viihtyisi tosin Tampereella

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Hollywood-kaunotar Scarlett Johansson joutui viime vuonna hakkerin uhriksi, ja kiinni jäänyt tekijä joutui puolestaan vankilaan. Julkisuuteen vuotaneet alastonkuvat oli tarkoitettu leffakaunottaren ex-aviomiehelle.

Nyt kuvankaunis näyttelijätär on paljastanut kärsivänsä lihottavasta addiktiosta. The Avengers -tähti arvioi saattavansa joutua lähiaikoina raskaushuhujen keskiöön, sillä rakas obsessio saattaa kasvattaa naisen vatsaa muhkeampiin mittoihin. Johansson on nimittäin hulluna maustettuihin kanan siipipaloihin.

– Rakastan kanan siipipaloja, olen niistä riippuvainen. Seuraavaksi kun näette minut punaisella matolla, teidän täytyy kierittää minua eteenpäin, kertoo Scarlett Johansson Fox News -sivustolle.

Näyttelijätär kertoo joutuneensa The Avengers -elokuvan roolihahmonsa vuoksi tiukalle dieetille. Tähden ruokavalioon kuului kuvausten aikaan paljon lohta, minkä lisäksi tähti treenasi intensiivisesti. Johansson voinee nyt elokuvan tullessa ensi-iltaan huokaista helpotuksesta ja nauttia huoleti muutaman kanansiiven.

Taannoin selvisi, että Suomessa kanansiipiä syödään eniten Tampereella, jossa Johansson olisi varmasti tervetullut vieras.

Näyttelijäpariskunta Scarlett Johanssonin ja Ryan Reynoldsin taannoisen eroilmoituksen jälkeen selvisi, että eroon liittyi myös Sandra Bullock. Reynoldsin nimittäin väitettiin olevan salasuhteessa avioliittonsa aikana The Proposal -elokuvan vastanäyttelijänsä Bullockin kanssa. Nykyään Reynolds viihtyy Gossip Girl -kaunotar Blake Livelyn kanssa.

Uusimmat