Jodie Marsh riisui kameran edessä

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Englantilainen kohumalli ja televisiojulkkis Jodie Marsh pitää ihmisten shokeeraamisesta ja nauttii viihdelehtien palstoilla näkymisestä. Biseksuaaliksi avoimesti tunnustautunut julkkis on pysytellyt julkisuuden valokeilassa keinoja kaihtamatta.

Nyt Jodie on riisuutunut Zoo-lehden kuvia varten. Tähti poseeraa niissä pelkkään poliisin turvanauhaan verhoutuneena. Marshin jättisilikonit pursuavat keltaisen nauhan välistä esiin, vaikka nauhan on tarkoitus peittää tähden strategiset paikat. Katso kuvat tästä.

32-vuotias Jodie Marsh tunnetaan Britanniassa mallintöistään, mutta hän juonsi myös omaa Totally Jodie Marsh -realityohjelmansa. Vuonna 2006 hän oli mukana julkkisten Big Brother -ohjelmassa ja aiheutti talossa paljon riitoja. Marsh sijoittui taannoin toiseksi, kun plastiikkakirurgiaan keskittynyt verkkojulkaisu Good Surgeon Guide järjesti äänestyksen Britannian rumimmasta julkkiksesta. Lisäksi hän niitti menestystä liian suurten rintojen äänestyksessä.