17 turvamiestä ei riittänyt – fanit repivät Demiltä hiuksia päästä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Demi Lovato nousi kansainvälisesti tunnetuksi Disneyn Camp Rock -elokuvien myötä. Viihdemaailman seuratuimpien kaunottarien joukkoon lukeutuva Lovato onkin nykyisin miljoonien nuorten tyttöjen roolimalli.

Itsetunto-ongelmista ja syömishäiriöistä kärsinyt 19-vuotias laulajatar on nyt joutunut tukalaan tilanteeseen faniensa piirittämänä. Venezuelassa vieraillut julkkis sai turvakseen peräti 17 turvamiestä, mutta se ei riittänyt pitämään häntä erossa liian innokkaista faneista. Fanit onnistuivat nimittäin pääsemään liian lähelle ja jopa repimään Demiltä hiuksia päästä. Demi Lovato kertoi välikohtauksesta itse Twitter-blogissaan.

Teinipoppari kertoi vastikään lopettaaneensa syömisen 12-vuotiaana, koska hän piti itseään lihavana. Masennuksestakin kärsinyt poptähti on myös julkisesti myöntänyt, ettei hän ole vieläkään tottunut paparazzien olemassaoloon. Supersuosittu neitokainen nimittäin tuntee olonsa “Kardashianiksi” paparazzien edessä.

Demi Lovato on puhunut julkisuudessa avoimesti syömishäiriöistään ja viiltelykokemuksistaan. Hän hakeutuikin vieroitushoitoon vuonna 2010 muun muuassa itsetuhoisen käytöksen takia. Ennen näyttävää hermoromahdustaan teinitähden kerrottiin lyöneen taustatanssijaansa kasvoihin. Väkivaltainen käytös saikin Lovaton viimein hakemaan apua ongelmiinsa. Neitokainen on tatuoinut ranteidensa viiltoarpien päälle sanat “Stay strong”.

Uusimmat