Naisräppäri: ”Minulla on enemmän munaa kuin miehillä”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Supersuosittu naisräppäri Nicki Minaj tunnetaan rohkeiden asuvalintojensa lisäksi rivoista kappaleistaan, joiden lyriikoissa neitokainen kertoo muun muuassa seksistä. Tähti kertoi vastikään Starships-kappaleensa musiikkivideon olevan liian härski televisiokatsojien nähtäväksi.

Nyt Nicki Minaj kertoi, ettei hän aio enää jatkossa kirjoittaa kappaleita, jotka viittaavat naisen alapäähän. Hän ei nimittäin halua näyttää huonoa esimerkkiä nuorille faneilleen puhumalla naisten herkistä paikoista. Kiroilemista räppäri ei kuitenkaan aio lopettaa. Naisen mukaan hän kiinnittää aina huomiota kielenkäyttöönsä, kun hän tapaa nuoria fanejaan. Nickin mukaan olisi shokeeraavaa, jos nuoret kiroilisivat yhtä paljon kuin hän.

– Minulla on enemmän munaa kuin miehillä. Ihmiset haluavat kuulla minun kiroilevan ja puhuvan härskejä, mutta jotkut taas pyytävät minua hiljentymään lapsien takia. En voi miellyttää kaikkia, Nicki Minaj kertoi The Guardian –lehdelle.

Nicki Minaj, oikealta nimeltään Onika Tanya Maraj, on syntynyt Trinidadissa ja Tobacossa. Hän sai levytyssopimuksen Young Money Entertainment -yhtiön kanssa elokuussa 2009 ja on hiljalleen tekemässä läpimurtoaan. Hänen esikoislevynsä Pink Friday julkaistiin 19. marraskuuta 2010, mutta jo pari vuotta aiemmin hän voitti Vuoden naisartisti -palkinnon Underground Music Awardseissa.