Ahdisteli tyttöjä Bluetoothin kautta – bussikuski vankilaan

Ohhoh! · Stara.fi

Viime aikoina on mennyt oikeuteen saakka lukemattomia tapauksia, joissa ihmiset ovat ahdistelleet toisiaan tekstiviesteillä tai esimerkiksi Facebookin välityksellä. Myös teinityttöjen ja -poikien seksiviestit ovat muodostuneet ongelmaksi.

Nykytekniikka mahdollistaa kuitenkin myös aikaisemmasta poikkeavia ahdistelukeinoja. Nyt Britanniassa on annettu ilmeisesti ensimmäistä kertaa tuomio Bluetooth-ahdistelusta, kun bussikuski oli lähettänyt sen kautta alastonkuvia nuorten tyttöjen kännyköihin. Kuvien lähettämiseen ei tarvita vastaanottajan puhelinnumeroa, vaan riittää, että vastaanottajan puhelimessa on Bluetooth päällä.

43-vuotias bussikuski oli lähettänyt Bluetoothin kautta alastonkuvia ja seksuaalisväritteisiä tekstiviestejä ainakin kolmen tytön puhelimiin. Viesteissä hän esimerkiksi ehdotti tytöille seksiä. Eräs tytöistä järkyttyi tapauksesta niin, että muuttui itsetuhoiseksi. Nyt tapausta on käsitelty oikeudessa ja mies sai peräti 2,5 vuoden ehdottoman vankeustuomion. Mies kertoi oikeudessa, että viestit oli tarkoitettu aivan toisille vastaanottajille.