Eminemin 16-vuotiaan teinityttären bilekuvat nettiin – katso

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime kesänä uuden Recovery-albuminsa julkaissut hiphop-tähti Eminem piti taannoin pitkään taukoa musiikkiuraltaan, mutta uusi levy osoittautui heti menestykseksi. Nyt Eminemin 16-vuotias tytär Hailie Jade Mathers on nousemassa julkkistähdeksi.

Hailie on esimerkiksi avannut oman Twitter-mikrobloginsa, jossa hän on julkaissut omia kuviaan. Tyttären puuhista ei vielä tässä vaiheessa tiedetä julkisuudessa kovinkaan paljon, mutta neitokainen tulee varmasti pysymään otsikoissa tavalla tai toisella myös tulevaisuudessa.







Taannoin 38-vuotias Eminem paljasti, että hän kadotti viisi vuotta elämästään. Räppäri kertoi lääkeriippuvaisuutensa tuhonneen hänen aivosolujaan ja aiheuttaneen muistivaurioita. Tähti totesi Ambien-reseptilääkkeen ”pyyhkineen” hänen muistonsa. Räppäri jäi koukkuun reseptilääkkeeseen 8 Mile -elokuvansa kuvauksissa vuonna 2002.

Eminem esiintyi pääosassa omaan elämäänsä löyhästi perustuvassa elokuvassa 8 Mile, joka oli ensi-illassa Suomessa vuonna 2002. Nielsen Soundscanin suorittaman tutkimuksen mukaan Eminem on 2000-vuosikymmenen myydyin artisti yli 32 miljoonalla levyllä. Lisäksi räppäri oli kolmas henkilö, joka ylitti miljardin katsojan rajan VEVO-musiikkivideosivustollaan Youtube-palvelussa. Hänen edellään oli vain Lady Gaga ja Justin Bieber.