Iskelmätähti Danny ja technotähti Westbam Provinssirockiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Seinäjoella järjestettävä Provinssirock on jälleen kasvattanut esiintyjälistaansa nimekkäillä tähdillä. Nyt julkistettiin kovan luokan konemusiikkitähtiä ja tämän vuoden vieraileva iskelmätähti.

Provinssirockin Renegade Electrostagella nähdään lauantaina uusina kiinnityksinä amerikkalainen huippu-dj Steve Aoki, eurooppalaiseen klubi- ja DJ-kulttuuriin vahvasti vaikuttanut amerikkalainen Joey Beltram, englantilaiset Feed Me ja Foreign Beggars. Nimekkäin uusista konemusiikkiakteista on saksalainen Westbam, joka on luotsannut konemusiikin tulevaisuutta jo 80-luvulta saakka. Varsinaisen läpimurron Westbam teki vuonna 1992 julkaisemallaan Mayday Anthem -klassikolla.

Syksyllä 70-vuotisjuhliaan viettävä Danny nähdään Provinssissa sunnuntaina samalla ohjelmapaikalla, jossa aikaisemmin on nähty esimerkiksi Vesa-Matti Loiri, Kari Tapio ja Katri Helena. Suomiviihteen jättiläinen heittää 70 v. Special Shown, johon kuuluu paljon suosittuja klassikoita.

Perjantaina yleisöä viihdyttävät jyväskyläläinen Räjäyttäjät, konepop-kokoonpano Zebra and Snake, Death Hawks sekä Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo. Lauantaina Rumba-lavalle nousevat Sansa ja French Films, joka julkaisi viime syksynä debyyttialbuminsa Imaginary Future. Sunnuntaina Provinssirockissa nähdään Notkea Rotta.

Muita Provinssissa nähtäviä artisteja ovat lauantaina Päälavan räjäyttävä ja uuden albuminsa ”Kaikki kolmesta pahasta” julkaissut Apulanta sekä perjantaina Saarilavalla viihdyttävä, vastikään uuden albuminsa ”Mies ja nainen” julkaissut Herra Ylppö & Ihmiset.

Sunnuntai-illalla, kun Törnävänsaaressa soitto lakkaa, aloittaa virallinen päätösklubi Rytmikorjaamolla. Illan tähtenä nähdään Provinssikonkari Paula Koivuniemi sekä DJ Willy. Päätösklubin liput tulevat myyntiin maanantaina 7.5.

Provinssirockin vahvistuneet artistit:



Pe 15.6. Nightwish, Eagles of Death Metal (US), Snow Patrol (UK), Bat For Lashes (UK), M83 (FR), Example (UK), Amorphis, Pariisin Kevät, Herra Ylppö & Ihmiset, Ghost Brigade, Death Hawks, Eläkeläiset, The Irrationals, Räjäyttäjät, Zebra and Snake, Joose Keskitalo ja Kolmas Maailmanpalo, Relentless

La 16.6. Kyuss Lives! (US), Rise Against (US), Billy Talent (CAN), OFF! (US), Iiris (EST), PMMP, Stam1na, Chisu, Apulanta, Viikate, Sara, Risto, Sansa, French Films, Kairon; IRSE!, Puolustusvoimien Varusmiessoittokunta feat. Pete Parkkonen



Renegade Electrostage: Pendulum DJ Set (UK/AU), Chase & Status (UK), Modestep (UK), Andy C (UK), Steve Aoki (US), Joey Beltram (US), Feed Me (UK), Westbam (DE), Foreign Beggars (UK), Eliot Ness, Muffler & Proteus, Rico Tubbs, MC Reefer

Su 17.6. Mastodon (US), Slayer (US), The Gaslight Anthem (US), JUSTICE LIVE (FR), Ewert and the Two Dragons (EST), Michael Monroe, Danny, Elokuu, Jukka Poika & Sound Explosion Band, Notkea Rotta, Freeman, Kauko Röyhkä & Narttu, Lapko, Reckless Love, Carnalation, Hebosagil.