John Travoltalla jo neljä ”uhria” – miehet vaativat miljoonakorvauksia

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Suosikkinäyttelijä John Travolta joutui aiemmin tänä vuonna seksiskandaalin keskiöön, kun eräs mieshieroja väitti tähden tarjonneen hänelle rahaa homoseksistä. Sittemmin jo kolme miestä on nostanut syytteen Travoltaa kohtaan seksuaalisesta ahdistelusta.

Nyt seksiskandaali paisuu paisumistaan, sillä neljäs mieshieroja on kertonut julkisuudessa joutuneensa tähden ahdistelun uhriksi. Michael Caputo -niminen hieroja nimittäin väittää John Travoltan saaneen porttikiellon Peninsula-hotelliin, koska tämä käyttäytyi hyvin epäsoveliaasti hierontatyöntekijöiden keskuudessa.

Miehen mukaan John Travolta muun muuassa vaati aina hierontasessioilleen miespuolisen hierojan. Kyseisen hotellin hierojat väittävät, että tähti muun muuassa esitteli heille sukuelimiään ja hinkkasi itseään hierontapöytään. Näyttelijän asianajaja on kiistänyt myös neljännen hierojan väitteet, sillä asianajajan mukaan Travolta ei ole koskaan saanut porttikieltoa kyseiseen hotelliin.

Joidenkin viihdelehtien mukaan kyseessä on vain ”sairas huijaus”, jonka avulla hierojat yrittävät rikastua. Radar Online -sivuston mukaan hierojat ovatkin vaatineet yhteensä jopa kahden miljoonan dollarin korvauksia tähden teoista. Toisena julkisuuteen astuneen hierojan tiedetään vaativan 250.000 dollaria korvausta John Travoltalta.

John Travolta on ollut naimisissa näyttelijätär Kelly Prestonin kanssa jo 20 vuoden ajan. Pariskunta menetti kaksi vuotta sitten traagisesti esikoispoikansa Jettin, joka kuoli epilepsia-kohtaukseen perheen lomamatkalla. Näyttelijöillä on 11-vuotias tytär Ella Bleu ja vuonna 2010 syntynyt poika Benjamin. Taannoin John Travolta paljasti kammoavansa vaimonsa seksikohtauksia ja kertoi niiden katsomisen televisioruudusta olevan vaikeaa.