13-vuotias teinitähti Tuuli haastaa Robinin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa nähtiin jokunen kuukausi sitten historiallinen tapaus, kun teinitähti Robin nousi huippusuosituksi kirjaimellisesti yhdessä yössä. Nuoren miehen kappale Frontside Ollie levisi verkossa erittäin nopeasti ja saavutti pian kaksi miljoonaa katselukertaa YouTubessa. Nyt Robin on saanut naispuolisen seuraajan.

Kyseessä on 13-vuotias espoolainen Tuuli, jonka Salaisuudet-video on juuri julkaistu YouTubessa. Neitokaisen ensimmäinen single julkaistaan virallisesti 4. kesäkuuta. Tuulilla on taustallaan kovan luokan ammattilaistiimi, jossa ovat mukana esimerkiksi The Rasmus -yhtyeestä tutut Lauri Ylönen ja Pauli Rantasalmi.

Tuulilla on kotonaan pieni studio ja PA-laitteet, joiden avulla hän harjoittelee esiintymistä ja laulamista. Tuulin harrastuksiin kuuluvat myös pianonsoitto, showtanssi, musiikkiteatteri ja uinti. Tulevan albumin Kotibileet-kappaleella vierailee Puhuva Kone. Robin on Universal Musicin listoilla ja Tuuli puolestaan Warner Musicin.

Uusimmat