Michael Jacksonin kuoleman vuosipäivä herkisti fanit – 10 000 ruusua hautapaikalle

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Poptähti Michael Jacksonin kuoleman vuosipäivää vietettiin maanantaina. 25. kesäkuuta vuonna 2009 menehtyneen artistin kuolemasta tuli eilen kuluneeksi kolme vuotta.

Nyt fanit ovat muistaneet Michael Jacksonia lähettämällä tähden haudalle 10.000 punaista ruusua. Losangelesilainen faniryhmä käytti sosiaalista mediaa kerätäkseen kukkiin tarvittavan rahasumman poptähden faneilta. Fanit saivat kerättyä yli 30.000 dollaria eli 25.000 euroa, uutisoi TMZ-sivusto.

Kuva: Twitter

Ruusut toimitettiin eilen tähden viimeiselle leposijalle Forest Lawnin hautausmaalle. Fanit julkaisivat kuvan herkästä muistoeleestä myös Twitter-palvelussa. Kukkaset palvelevat myöhemmin vielä hyväntekeväisyystarkoituksessa. Niitä lähetetään muistopäivän jälkeen vanhainkoteihin ja muihin paikkoihin, joissa ne voivat ilahduttaa ihmisiä.

Useat tähdet muistelivat eilen popin kuningasta Twitter-blogiensa välityksellä. Muun muassa Usher ja Wiz Khalifa muistelivat hartain sanoin edesmennyttä idoliaan. Tähden kuolema on saanut fanit muistamaan Jacksonia muun muassa verkkovideoiden ja näyttävien tanssitempausten avulla. Poptähden musiikki elää myös uudella Cirque du Soleilin kiertueella, joka vie yleisön tähden mielikuvitukselliseen maailmaan. Michael Jackson The Immortal World Tour saapuu Suomeen 5. marraskuuta.