Urheilutoimittajat olutkaapin kimpussa: 500 pulloa katosi 3 minuutissa! Katso video

Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Tämän vuoden jalkapallon Euroopan-mestaruuskilpailut saivat päätöksensä viime sunnuntaina, kun Espanja voitti Italian finaalissa maalein 4 – 0. Puolassa ja Ukrainassa pidettyjä kisoja oli paikan päällä seuraamassa myös runsaasti janoisia median edustajia.

Nyt YouTube-palveluun onkin päätynyt video, joka osoittaa, kuinka janoisia työtehtävissä olleet toimittajat todella olivat. Nettivideolla näkyy kisojen virallisiin sponsoreihin lukeutuvan Carslberg-olutmerkin juomilla täytetty jääkaappi. Urheilutoimittajille tarkoitetut juomat olivat ilmaisia, joten viilentyneille olutpulloille onkin ottajia. Noin 500 pullolla varustettu jääkaappi tyhjeneekin ainoastaan kolmessa minuutissa.

Paikalle pelmahtaakin välittömästi jääkaapin ovien avaamisen jälkeen ihailtava joukkio urheilutoimittajia. Ovet avannut työntekijä sanoo videolla selkeästi, kuinka pulloja tulisi ottaa ainoastaan kaksi kerrallaan, mutta toimittajien janolla ei tunnu olevan rajoja. Rankan työpäivän päätteeksi juoma todella näyttääkin maistuvan, sillä osa jääkaapille tungeksivista median edustajista lastaa koko sylinsä täyteen ilmaisia olutpulloja.

Uusimmat