Facebookiin uusi mullistava ominaisuus – näin se toimii

Digi · Stara.fi

Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook muuttaa aika ajoin ominaisuuksiaan, ja joskus tahti on käyttäjien mielestä liiankin nopea. Esimerkiksi käyttäjien sähköpostiosoitteiden muuttaminen sai aikaan valtavan palauteryöpyn.

Viime aikoina uusia ominaisuuksia on tullut kuitenkin myös muita. Eräs niistä on erityisen kiinnostava sivujen ylläpitäjille, sillä nyt päivityksiä voidaan ajastaa valmiiksi julkaistavaksi tulevaisuudessa. Ajastuksen voi tehdä vähintään yli 10 minuutin päähän ja korkeintaan vuoden päähän.

Uuden ominaisuuden myötä esimerkiksi verkkojulkaisun tai brändin sivuille voidaan syöttää valmiiksi materiaalia, joka julkaistuu automaattisesti haluttuna ajankohtana. Ajastaminen onnistuu kätevästi samasta laatikosta päivityksen tekstin kanssa klikkaamalla alanurkassa olevaa kello-symbolia.