Saara Aalto iloitsee, ettei voittanut The Voice of Finlandia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulajatähti Saara Aalto tuli suomalaisille tutuksi The Voice of Finland -kilpailusta, jonka ennakkosuosikiksi hän nousi nopeasti. Kesän aikana Saara on kiertänyt keikoilla ympäri Suomea. Stara tapasi Saaran Turussa DBTL-tapahtumassa.

Television realityohjelmissa voittajat joutuvat usein sitoutumaan jopa lähes törkeisiin sopimuksiin, joissa merkittävä osa artistin tuloista katoaa suoraan tuotantoyhtiön taskuihin. Saara Aalto sijoittui The Voice of Finland -kisassa toiseksi. Neitokainen onkin erittäin tyytyväinen sijoitukseen, sillä nyt hänellä on enemmän vapauksia toteuttaa itseään.

– On. Aivan ehdottomasti. Mä olin tosi iloinen itsestäni ja tästä tuloksesta. Tää antoi vapaat kädet valita mitä tapahtuu ja miten haluan tehdä ja kenen kanssa haluan tehdä yhteistyötä ja kaikkea. Erittäin hyvin kävi, Saara Aalto kertoi Staralle.

Kykykilpailujen lisääntymisen myötä uusia tähtiä tulee viihdealalle kuin liukuhihnalta. Saara Aalto ei kuitenkaan karsasta lainakaan televisiokilpailujen vetovoimaa.

– Nykyaikana on jo vähän valitettavaa se, että on niin paljon tarjontaa ja niin paljon noita kisoja ollut. Nyt on hirveän vaikea saada kisojen ulkopuolella ihmisten kiinnostusta. Tuollaisella kisalla on kuitenkin niin suuri markkina-arvo, että mä en koe niitä mitenkään huonona, jos itse tietää mitä on tekemässä ja itse pystyy seistä sen takana.

– Jossain Idolsissa on tosi paljon nuoria, jotka eivät oikeasti tiedä mitä se homma oikeasti on. Se voi sen takia kaatua, kun joku muu alkaa ohjailla uraa, eikä itse tiedä mitä haluaa. Jos tietää ja on varma, niin sitten se on ihan oikeasti mahtavaa markkinointia. Ei sitä voi kiistää.