BB-povipommin pikasuhde päättyi: ”Ei aikonutkaan harrastaa seksiä kanssani!”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Englantilainen kohumalli ja televisiojulkkis Jodie Marsh pitää ihmisten shokeeraamisesta ja nauttii viihdelehtien palstoilla näkymisestä. Biseksuaaliksi avoimesti tunnustautunut julkkis on pysytellyt julkisuuden valokeilassa keinoja kaihtamatta.

Marsh pääsi äskettäin otsikoihin, kun hänen uutisoitiin seurustelevan entisen TOWIE-tähden Kirk Norcrossin kanssa. Pariskunta muun muassa poseerasi seksikkäissä yhteiskuvissa. Nyt kohuparin kerrotaan kuitenkin jo eronneen erimielisyyksiensä vuoksi.

24-vuotias Kirk Norcross katuu suhdettaan 33-vuotiaaseen bodaajakaunottareen. Miehen mukaan kyseisen naisen deittailu oli hänen elämänsä pahin virhe. Komistus sivaltaa aiemmin jumaloimaansa neitokaista, ja väittää tämän olevan julkisuushakuinen valehtelija.

– Jodie aina kiusasi minua seksillä ja hän puhui siitä koko ajan. Eräänä päivänä tekstasin hänelle ja kysyin, että aiommeko tosiaan jonain päivänä harrastaakin sitä. Hän sanoi, ettei aio ikinä harrastaa seksiä kanssani, joten minusta meidän kannatti olla vain ystäviä, kertoi Kirk Norcross Reveal-lehdelle.

Marsh julisti aiemmin julkisuudessa olleensa selibaatissa yli vuoden ajan. Neidon seksuaalisesti pidättyvä käytös hämmensi ihastunutta miestä, joka epäili pian naisen käyttävän häntä julkisuushakuiseen suunnitelmaansa. Norcrossin mukaan nainen suunnittelikin pariskunnalle jatkuvasti vain yhteisiä kuvauksia.

33-vuotias Jodie Marsh tunnetaan Britanniassa mallintöistään, mutta hän juonsi myös omaa Totally Jodie Marsh -realityohjelmansa. Vuonna 2006 hän oli mukana julkkisten Big Brother -ohjelmassa ja aiheutti talossa paljon riitoja. Marsh sijoittui taannoin toiseksi, kun plastiikkakirurgiaan keskittynyt verkkojulkaisu Good Surgeon Guide järjesti äänestyksen Britannian rumimmasta julkkiksesta. Lisäksi hän niitti menestystä liian suurten rintojen äänestyksessä.