Madonna perui keikan – syyttää lapsiaan

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

53-vuotias poptähti Madonna kiertää parhaillaan maailmaa MDNA-kiertueellaan, ja tässä kuussa hänet nähtiin myös Helsingin olympiastadionilla. Tähti on saanut viime aikoina nimekkäiltäkin tahoilta kovaa kritiikkiä keikoistaan ja paljasteluistaan.

Nyt popin kuningattareksi tituleerattu Madonna on perunut maailmankiertueensa keikan Australiassa. Konsertti oli määrä nähdä vuoden 2013 alussa ja se olisi ollut tähden ensimmäinen Australian esiintyminen 20 vuoteen. Poppari päätti kuitenkin peruuttaa keikan ja kertoikin myös syyn verkkosivullaan.

– Haluan pyytää anteeksi kaikilta australialaisilta faneiltani. Viimeksi en päässyt kiertueellani Australiaan, ja tarkoitukseni oli tulla sinne tällä kertaa. Lapseni ovat kuitenkin minulle tärkeimpiä, enkä voi ottaa heitä mukaan joka paikkaan, kertoo Madonna sivustollaan julkaisemassa ääniviestissä.

Laulajatar halusikin keskeyttää kiertueensa viettääkseen aikaa lastensa kanssa. Hän kertoi tuntevansa itsensä vastuuttomaksi vanhemmaksi, jos laiminlöisi jälkikasvuaan enempää kiertue-elämän takia. Hän paljasti 16-vuotiaan tyttärensä Lourdesin muuttavan pian jo pois kotoa, jolloin yhteinen aika on tarpeen.

53-vuotias Madonna viihtyy nykyisin 24-vuotiaan toyboy-rakkaansa Brahim Zaibatin käsipuolessa. Pariskunnan ikäero on ihmetyttänyt monia, sillä nuoren komistuksen äiti on Madonnaa kahdeksan vuotta nuorempi. Supertähti seurusteli taannoin niin ikään 24-vuotiaan brasiliaisen mallin Jesus Luzin kanssa.