BB-Irina paljasti: ”Äitini oli 14-vuotias kun minut otettiin pois”

Big Brother · Stara.fi

Big Brother -asukas BB-Irina kertoo olevansa 42-vuotias kotirouva, joka viettää siviilissä vapaa-aikaansa erityisesti sienestämällä. Huumorintajuiseksi itseään kuvailevalla naisella on kuitenkin poikkeuksellinen tausta.

Omien sanojensa mukaan hän on Leningradissa syntynyt nainen. Hieman sekavia usein puhuva Irina paljasti tänään muille asukkaille syntymäänsä liittyvät sekavuudet kertomalla äitinsä olleen 14-vuotias tuntemattomaksi jäänyt teinityttö.

– Hän on ilmeisesti ollut 14 vuoden ikäinen Hrutshevin aikaan. Minut otettiin siksi pois, Irina kertoi mietteliäänä.

– Sun pitää ottaa osaa siihen kadonneen jäljillä -ohjelmaan, asukkaat suosittelivat.

– Olen todennäköisesti ilmoittautunut siihen, mutta en muista minkä kuvan laitoin siihen mukaan. Otin vähän viiniä ja täytin paperit. Laitoin siihen vissiin sen Rivieran peräkuvan, Irina vastasi.

– Kun minut adoptoitiin, niin sen jälkeen nimet on muutettu ja ilmeisesti syntymäaikakin. Ilmeisesti neljällä kuukaudella on siirretty päivämäärää, Irina lisäsi.

– Sut on sit lähdetty ihan piilottamaankin. Ettei pysty jäljittämään. Aika raakaa peliä. Mitä jos sä ootkin 57-vuotias, BB-Jonna I ihmetteli.