Kelly Osbourne lihoneesta Lady Gagasta: ”Hän on raskaana!”

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Rocktähti Ozzy Osbournen tytär Kelly Osbourne osallistui vuonna 2009 Yhdysvaltojen Tanssii tähtien kanssa -kisaan. Ohjelman myötä hän laihtui hurjasti ja poseerasi jopa ensimmäisissä mallikuvissaan. Siitä saakka Kelly on ollut aiempaa enemmän julkisuudessa.

Nyt suorasukainen julkkisneito on kommentoinut viihdemaailman uusinta kohua, joka johtuu supertähti Lady Gagan raportoidusta lihomisesta. Uusimmissa keikkakuvissaan poppari vaikutti lihapuvussaan kartuttaneen useita lisäkiloja. Kelly Osbournella oli räväkkänä tyttönä tähänkin asiaan oma mielipiteensä, eikä hän voinut olla hiljaa asiasta.

– Minun mielestäni hän on raskaana, koska hän on peitellyt vatsan seutuaan. Olen huomannut paljon sellaista käytöstä. Hänen tyylinsä on myös muuttunut, etkä voi värjätä hiuksiasi vaaleaksi kun olet raskaana, kertoi Kelly Osbourne Alan Carrin keskusteluohjelmassa.

Rokkarin tytär on itsekin kamppaillut viime aikoina muutaman lisäkilonsa kanssa, ja hän sai painonpudotusurakkaansa apua Madonnalta. Popin kuningatar antoi suojatilleen treenivinkkejä ja ohjeita terveellisempään ruokavalioon. Kelly kiinteytyikin nopeasti vähähiilihydraattisella ruokavaliolla, ja laihtui kokonaisen vaatekoon verran.

27-vuotias Kelly on uransa aikana ehtinyt kokeilla siipiään monella eri viihteen parissa. Laulamisen ja näyttelemisen lisäksi Osbourne on kunnostautunut myös muodin saralla, sillä hänet valittiin viime vuonna Madonnan Lourdes-tyttären Material Girl -vaatemalliston mainoskasvoksi. Kelly on niittänyt mainetta myös suorasanaisena arvostelijana toimiessaan E! Online -sivuston muotipoliisina. Kelly on kritisoinut julkisesti muiden muassa Christina Aguileran, Emma Watsonin ja Iso-Britannian herttuattaren Kate Middletonin pukeutumista.