Lady Gaga koki yllätyksen – sai erikoisen kunnianosoituksen

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga nähtiin äskettäin nettivideolla, jossa hän oksensi yllättäen kesken keikkansa Barcelonassa. 26-vuotias poppari on nyt saanut yllättävän kunnian amerikkalaiselta Duken yliopistolta.

Laitoksen tutkijat ovat nimittäin nimenneet 19 saniaislajia kuuluisan poptähden mukaan. Heidän mukaansa kasvilaji ja laulajatar jakavat samanlaisen ”yksilöllisyyden”. Tutkijat halusivat antaa kasville Lady Gagaan viittaavan nimen myös siksi, koska he kokevat henkilökohtaisesti tämän musiikin voimauttavaksi.

– Halusimme nimetä tämän lajin Lady Gagan mukaan, koska hän puolustaa tasa-arvoisuutta ja yksilöllistä ilmaisua. Kun aloimme pohtia asiaa, kasvin luonne itse antoi meille enemmän syitä siihen, miksi se olisi hyvä valinta, kertoi biologian professori Kathleen Pryer Female First -sivustolle.

Saniaisten nimiin lukeutuu muun muassa tähden perhenimeä kunnioittava Gaga germanotta. Tutkijat antoivat eräälle saniaislajikkeelle myös nimen, joka kunnioittaa hänen fanilaumaansa, ”pikku monstereita”. Tämän kasvin nimeksi tuli Gaga monstraparva, ja se tarkoittaa suomeksi pikku monsteria.

Lady Gaga ajeli taannoin niskansa kaljuksi, ja ajeltuun kohtaan on sittemmin tehty enkelitatuointi. Tatuoinnilla tähti osoittaa kunniaa valokuvaajaystävänsä Terry Richardsonin hiljattain kuolleelle äidille. New Yorkin muotiviikkoa osana ollut tapahtuma kuvattiin ja nähtiin suorana Lady Gagan Littlemonsters.com -sivulla.