105-vuotiaalla Facebook-käyttäjällä erikoinen ongelma

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Internetin Facebook -yhteisöpalvelu on jo niin suosittu, että myös yhä vanhemmat ihmiset liittyvät sosiaaliseen mediaan pitääkseen yhteyttä esimerkiksi lastensa ja lastenlastensa sekä vanhojen ystäviensä kanssa.

Nyt Maria Colunia Seguar-Metzgar -nimisen, 105-vuotiaan vanhuksen perhe väittää hänen olevan maailman vanhin Facebook-käyttäjä. Maria Colunia Seguar-Metzgar syntyi vuonna 1907. Facebook ei kuitenkaan tunnista naista vanhimmaksi jäsenekseen, sillä yhteisöpalvelu ei anna hänen asetaa oikeaa syntymävuottaan.

Marian 60-vuotias lapsenlapsi Anthony Segura kertoo ABCNews.com-uutissivustolle yrittäneensä ensin tehdä isoäidilleen Facebook-sivua, mutta sivusto ei antanut hänen laittaa oikeaa syntymäaikaa. Lopulta mies onnistui merkkaamalla isoäitinsä 101-vuotiaaksi, vaikka todellisuudessa hän oli tuolloin 104-vuotias-

Virallista maailman vanhimman Facebook-käyttäjän titteliä kantaa 101-vuotias Forence Detlor, jolle sen antoivat sivuston toimtusjohtaja Mark Zuckerberg ja vartoimitusjohtaja Sheryl Sandberg tänä kesänä. Anthony Seguran mukaan hän arvostaisi sitä, että hänen isoäidilleen annettaisiin kunnia sivuston vanhimpana käyttäjänä. Hän kuitenkin muorin olevan sosiaalisessa mediassa vain sen vuoksi, että hän haluaa kertoa muille perheenjäsenille Marian olevan vielä hengissä ja voivan hyvin.