Rolling Stones yllätyskeikalla – konserttiliput uskomattoman halvalla

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maineikas pappayhtye The Rolling Stones on kiertänyt vielä viime vuosinakin aktiivisesti ympäri maailmaa, eli bändin jäsenet ovat viettäneet kiertue-elämää jo kymmenien vuosien ajan. Nyt yhtyeen kerrotaan hemmottelevan fanejaan huokeilla keikkalipuilla.

Bändi soittaa lyhyen keikan torstaina Pariisissa sadoille faneilleen. Rokkarit julistivat Twitter-blogissaan myyvänsä lippuja 15 euron hintaan kaupungin jokaisessa musiikkikaupassa. Fanit jonottivatkin lippuja aamun aikaisista tunneista alkaen kauppojen edessä. Trabendo-teatterissa pidettävälle keikalle oli tarjolla kaiken kaikkiaan 350 lippua.

– Kännykät, kamerat, sekä kaikki äänitys ja -videolaitteet ovat ehdottomasti kielletty, twiittasi Rolling Stones -yhtye blogissaan.

Pariisissa on liikkunut myös huhuja siitä, että brittirokkarit esiintyisivät myöhemmin joukolle ranskalaisia pankkiireja. Aiemmin tässä kuussa Rollarit ilmoittivat tekevänsä 50-vuotisjuhlansa kunniaksi myös neljä konserttia, joista kaksi on Lontoossa ja loput New Yorkissa.

Brittiläiseen Rolling Stones -yhtyeeseen kuuluvat laulaja Mick Jagger, kitaristi Keith Richards, rumpali Charlie Watts ja kitaristi Ron Wood. Yhtyeessä ovat soittaneet vuosien mittaan myös muun muassa muusikko Brian Jones, Mick Taylor ja Bill Wyman. Bändillä on ollut 1960-luvulta lähtien kulttimaine rokkiyhteisön keskuudessa. Se tunnetaan hiteistään (I Can’t Get No) Satisfaction, It’s All Over Now ja Anybody Seen My Baby.

Uusimmat