Sukupuolta naiseksi vaihtanut katuu – haluaa takaisin mieheksi

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Brittilehdistö uutisoi hiljattain maan nuorimmasta sukupuolenvaihdostapauksesta, jossa 17-vuotias teinipoika Ria Cooper vaihtoi sukupuoltaan naiseksi vuosien kipuilun jälkeen. Nyt hän kertoo kuitenkin saaneensa tarpeekseen tyttönä elämisestä, ja haluaakin saada mieheytensä takaisin.

18-vuotta täyttänyt nuori on kärsinyt ”hirveästä mentaalisesta tuskasta” naisena. Hän peruutti tammikuulle varatun sukupuolenvaihdosleikkauksen, jonka oli määrä sinetöidä hänen elämänsä naisena. Nuorukainen on saanut vuoden ajan naishormonihoitoa, jonka ansiosta hänelle on kasvanut rinnat.

Kyseiset hoidot ovat kuitenkin olleet hänelle todella rankkoja, ja teinin mukaan ne tekivät hänestä syvästi onnettoman. Nuori kertoo tunteneensa itsensä yksinäiseksi muutostensa jälkeen. Ahdistus on saanut Cooperin yrittämään itsemurhaa jo kahdesti.

– Hormonit ovat saaneen mielialani heittelemään. Yhtenä hetkenä tunnen oloni tunteelliseksi, sitten onnelliseksi. Eräänä iltana yritin viiltää ranteeni auki, ja tajusin, että minun täytyy alkaa elää jälleen poikana, kertoi Ria Cooper Daily Mail -sivustolle.

Brad-nimisenä miehenä syntynyt nuori alkoi pukeutua tyttöjen vaatteisiin 12-vuotiaana. 15-vuotiaana mies jo rukoili lääkäreitä muuttamaan hänet naiseksi. Nyt täyskäännöksen tehnyt nuorukainen haluaakin löytää seuraavaksi onnen elämässään tavallisena homomiehenä.