Matkavakuutuksiin muutos – kypärätön laskettelija menettää korvaukset

Matkailu · Stara.fi

Vuonna 2009 viihdemaailmassa tyrmistyttiin, kun näyttelijä Liam Neesonin vaimo Natasha Richardson menehtyi äkillisesti saatuaan hieman aiemmin iskun päähänsä lasketellessaan Kanadassa. Nyt vakuutusyhtiöt ovat ottamassa entistä tiukemman linjan onnettomuuksien korvaamisessa.

Kuva: Essential Travel

Vakuutusyhtiö Essential Travel on nimittäin ilmoittanut ottavansa käyttöön uuden linjan, jonka mukaan matkavakuutus ei korvaa lasketteluonnettomuuksia, mikäli vakuutetulla ei ole ollut onnettomuuden sattuessa päässään kypärää. Daily Mail -lehden mukaan kyseessä on ensimmäinen brittiyhtiö, joka ottaa käyttöön näin tiukat kriteerit. Samalla yhtiö käynnisti myös Use Your Head -kampanjan kypärien käytön puolesta.

Britanniassa uskotaan, että kiristyneet vakuutusehdot leviävät nopeasti myös muihin alan yhtiöihin. Ehtojen muutos on seurausta asiantuntijoiden vaatimuksista, joiden mukaan kypärän käyttäminen tulisi määrätä pakolliseksi laskettelurinteissä. Essential Travelin mukaan kypärää kertoo nyt käyttävänsä 77 prosenttia laskettelijoista, kun kaksi vuotta sitten määrä oli 62 prosenttia.