Lady Gaga hajuvedestään: ”Sain sen avulla miehen”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga tunnetaan erikoisista asuvalinnoistaan ja tempauksistaan. Neitokainen on muun muassa kertonut virtsaavansa pukuhuoneissaan roskapönttöihin. Laulajattaren mukaan hänen nimikkohajuvetensä sisältää verta ja spermaa.

Nyt 26-vuotias poptähti kertoi rakastavansa Lady Gaga Fame -hajuvettään niin paljon, että hän kylpee omassa kosmetiikkatuotteessaan. Naisen mukaan hajuvedessä kylpeminen kohottaa itsetuntoa, koska se saa hänet tuntemaan itsensä halutuksi ja seksikkääksi.

– Hajuveden käyttöä ei kannata ujostella. Minä kylven hajuvedessä. Käytän nimikkotuoksuani, koska sain sen avulla miehen ja hän on hyvä saalis, Lady Gaga kertoi Female First -sivuston mukaan.

Lady Gaga saa luksuskohtelua mihin ikinä hän meneekin. Poptähden henkilökohtainen assistentti muun muassa kuorii aina laulajattaren ihon kylvyn yhteydessä. Lady Gaga kertoi myös tärkeimmän ihonhoitovinkkinsä. Hänen mielestään naisten tulisi aina muistaa pestä meikkinsä ennen nukkumaanmenoa ja levittää kasvoilleen öljyä ja kosteusvoidetta.

Lady Gaga hämmästytti taannoin, kun hän paljasti kirjoittavansa musiikkiaan huumeiden vaikutuksen alaisena. Hän on julkaissut uransa aikana kolme albumia ja myynyt yli 65 miljoonaa singleä maailmanlaajuisesti. Poptähti julkaisee ensi vuonna odotetun neljännen levynsä, joka kantaa nimeä Artpop.