Keira Knightley näki aaveen – ei ollut uskoa silmiään

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Elokuvakaunotar Keira Knightley nousi menestykseen varsin nuorena, sillä hänet kiinnitettiin Pirates of The Caribbean -elokuvasarjaan jo 17-vuotiaana teinityttönä. Näyttelijätär on paljastunut haastatteluissa perfektionistiseksi luonteeksi, ja hän kertoikin kärsivänsä ammatillisesta epävarmuudesta.

Silloin tällöin tähdetkin kokevat yliluonnollisia tilanteita, ja nyt 27-vuotias näyttelijäkaunotar on paljastanut Tonight Show with Jay Leno -keskusteluohjelmassa nähneensä kerran aaveen. Kokemus jätti neidon ihmetyksen valtaan, sillä hän ei omien sanojensa mukaan varsinaisesti usko kummituksiin.

– Olin hotellihuoneessani ja kävelin olohuoneeseen. Sohvalla istui mies. Pahoittelin hänelle, että hän oli joutunut väärään huoneeseen. Äitini tuli ja kysyi, kenelle puhuin. Mies oli todellinen, mutta sitten hän ei ollutkaan siinä, kertoi Keira Knightley ohjelmassa.

Näyttelijätär totesi, ettei ollut alkoholin vaikutuksen alaisena nähdessään miekkosen, joten hänen täytyi sen vuoksi uskoa nähneensä todellisen aaveen. Lähiaikoina spiritualistisiin olentoihin tutustunut Keira nähdään Anna Karenina -elokuvassa.

Keira Knightleyn uutisoitiin viime vuonna eronneen Rupert Friendin kanssa näyttelijättären uran luomien paineiden takia. Knightleyn isä vahvisti tuolloin eron The Sun -lehdelle ja kertoi, ettei Friend pitänyt huomiosta, jota hänen tyttärensä sai osakseen. Brittikaunotar on myös seurustellut irlantilaisen mallin Jamie Dornanin ja amerikkalaisen näyttelijä Del Synnottin kanssa. Nykyään Keira on kihloissa pianisti James Rightonin kanssa.

Uusimmat