Lady Gaga otti niskaansa näyttävän tatuoinnin

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga tunnetaan erikoisista asuvalinnoistaan ja tempauksistaan. Neitokainen on muun muassa kertonut virtsaavansa pukuhuoneissaan roskapönttöihin ja että hänen nimikkohajuvetensä sisältää verta ja spermaa.

Tatuoinnit eivät ole 26-vuotiaalle poptähdelle uutta, sillä hiljattain hän esimerkiksi teetti kerubin kuvan niskaansa yleisön edessä New Yorkissa. Nyt Lady Gaga on paljastanut Twitterissä tatuoittaneensa kirjaimet R†O niskaansa. Kirjainten uskotaan viittaavan Rio de Janeiron kaupunkiin, jossa tähti esiintyi tatuoinnin ottamisen aikoihin. Gaga kiitteli twiittauksessa ”monstereiksi” kutsuttuja fanejaan.

– R†O. Monsterit ympäri maailman, te inspiroitte minua joka päivä, olette kuin päättymätön mahdollisuuksien meri, laulaja ylisti Twitter-päivityksessään.

Kuva: Twitter

Lady Gaga hämmästytti taannoin, kun hän paljasti kirjoittavansa musiikkiaan huumeiden vaikutuksen alaisena. Hän on julkaissut uransa aikana kolme albumia ja myynyt yli 65 miljoonaa singleä maailmanlaajuisesti. Poptähti julkaisee ensi vuonna odotetun neljännen levynsä, joka kantaa nimeä Artpop.