Estoton Lady Gaga kuin tarjottimella – maistuisiko puolialaston poppari?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga tunnetaan erikoisista asuvalinnoistaan ja tempauksistaan. Neitokainen on muun muassa kertonut virtsaavansa pukuhuoneissaan roskapönttöihin ja että hänen nimikkohajuvetensä sisältää verta ja spermaa.

26-vuotias poptähti on nyt julkaissut Twitter-blogissaan otoksen, jossa hänet nähdään makaamassa alusvaatteisillaan kakkutarjottimen päällä. Lady Gaga on härskissä kuvassa yltä päältä kakun peitossa. Sotkuinen neito kirjoitti kuvan oheen myös filosofisen pohdinnan.

– Tärkeintä ei ole saada mitä haluaa, vaan tehdä mitä haluaa, kirjoitti Lady Gaga kuvan oheen.

Kuva: Twitter

Lady Gaga hämmästytti taannoin, kun hän paljasti kirjoittavansa musiikkiaan huumeiden vaikutuksen alaisena. Hän on julkaissut uransa aikana kolme albumia ja myynyt yli 65 miljoonaa singleä maailmanlaajuisesti. Poptähti julkaisee ensi vuonna odotetun neljännen levynsä, joka kantaa nimeä Artpop.