Kännidonitsit viedään käsistä – alkoholia leipomon hittituotteessa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Viime aikoina lukuisten ravintoloiden on uutisoitu kehitelleen ruokalistoilleen hieman erikoisia ruoka-aterioita, kuten pekonipirtelöitä ja hot dog -pizzoja. Nyt erään amerikkalaisen leipomon kerrotaan myyvän alkoholilla täytettyjä donitseja.

Delightful Pastries -leipomon uutuuksista on tullut myyntihitti asiakkaiden keskuudessa, sillä kännidonitseiksi kutsuvat herkuvat menevät kuin kuumille kiville. Leipomolla on useita myymälöitä Chicagossa.

Kuva: Delightful Pastries

He myyvät muun muassa vodkalla täytettyjä ja vaniljakastikkeella kuorrutettuja donitseja. Herkkutarjonnasta löytyy myös passion-hedelmänmakuisella liköörillä täytettyjä donitseja.

Alkoholidonitsit maksavat kolme dollaria, eli noin kaksi euroa, per kappale. Leipomon kerrotaan saaneen idean erikoisten donitsien tekoon puolalaisesta ”Läskitorstai”-perinteestä. Juhlan tarkoituksensa on syödä herkkuja ennen paastoa. Alkoholia sisältävät donitsit ovat kuitenkin chicagolaisten suosiossa ympärivuotisesti, The Daily Mail -sivusto uutisoi.