Lady Gaga voitti oudoimman äänestyksen – Ozzy Osbournekin jäi taakse

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sanoittajana aloittanut ja sittemmin yhdeksi maailman suosituimmista poptähdistä noussut Lady Gaga tuntuu tekevän tyylilleen jatkuvaa nahanluontia. Hänen yllään nähdään jatkuvasti erilaisia usein rohkeudellaan keskustelua herättäneitä asukokonaisuuksia.

Nyt Lady Gaga on valittu suosituimmaksi eksentriseksi eli erikoisesta olemuksestaan tunnetuksi tähdeksi. Nature Valley -välipalavalmistajan äänestyksessä 26-vuotias poptähti voitti esimerkiksi Ozzy Osbournen, Russell Brandin, Björkin ja Johnny Deppin. Syynä Lady Gagan ”oudolle” maineelle ovat epäilemättä hämmentävät asuvalinnat, kuten lihasta tehty mekko ja puhelimella varustettu päähine.

Lihavuuskohun keskiöön taannoin joutunut Lady Gaga yrittää parhaillaan tarkkailla ruokavaliotaan. Naisen mukaan yllättävä painonnousu johtuu hänen isänsä italialaisista kokkauksista, joita tähti syö muun muassa vanhempiensa perustamassa ravintolassa. Laulajatar yrittää kuitenkin päästä tasapainoon kiireisen elämänrytminsä kanssa.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat