Julkkiskokki valmistautuu jouluun yöpuvussa – julkaisi nettikuvan

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Brittiläinen julkkiskokki Jamie Oliver tunnetaan lukuisten ruokaohjelmiensa lisäksi keittokirjoistaan ja ruokakampanjoistaan. Oliver joutui äskettäin pettämishuhujen keskiöön, kun hänen vaimonsa kertoi epäilevänsä aviomiehensä uskollisuutta.

Nyt 37-vuotias Jamie Oliver on julkaissut verkossa hauskan kuvan perheestään. Kuvissa brittikokki nähdään nimittäin poseeraamassa hänen vaimonsa suunnittelemissa pyjamissa. Vaimo on suunnittelut kyseiset vaatteet Mothercare-yritykselle. Otoksessa nähdään myös avioparin lapset.

Kuva: Twitter
Kuva: Twitter

Jamie Oliver on ollut naimisissa entisen mallin Juliette Nortonin kanssa jo 12 vuoden ajan. Pariskunnalla on neljä lasta, Poppy Honye, Daisy Boo, Petal Blossom ja Buddy Bear. He asuvat Essexin Claveringissa. Oliverin kuuluisimpia ruokaohjelmia ovat muun muuassa Alaston kokki, Jamien Puutarha, Jamie Oliverin kouluruokaa ja Jamien keittiössä. Olivereiden omaisuuden arvioidaan olevan tällä hetkellä noin 150 miljoonaa puntaa eli 172 miljoonaa euroa.