Oscar-ehdokkaissa ennätyksiä – lapsi ehdolla parhaan naispääosan sarjassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Vuoden 2013 Oscar-ehdokkaat julkistettiin hiljattain. Ehdokkaiden joukossa oli lukuisia ennakkosuosikkeja, ja eniten ehdokkuuksia kahmivat Steven Spielbergin Lincoln sekä Ang Leen ohjaama Piin elämä.

Joukkoon mahtuu kuitenkin myös muutamia yllättäjiä. Yksi näistä on Beasts of the Southern Wild -elokuvaa tähdittävä Quvenzhane Wallis, joka on ehdolla parhaan naispääosan Oscarin saajaksi. Näyttelijätär on vasta yhdeksänvuotias, mikä tekee hänestä Oscar-gaalan kaikkien aikojen nuorimman naispääosaehdokkaan. Elokuvan kuvausten aikana Wallis oli vasta kuusivuotias.

Beasts of the Southern Wild nähtiin ensimmäistä kertaa Suomen valkokankaalla jo viime syyskuussa Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaaleilla, mutta laajempaan levitykseen se saapui viime viikolla. Draamaa ja fantasiaa yhdistelevä elokuva kertoo Quvenzhane Wallisin esittämästä kuusivuotiaasta Hushpuppystä, joka asuu isänsä kanssa rämeisellä suoseudulla Yhdysvaltain eteläosassa.

Vastaavasti tänä vuonna Oscar-patsaasta kilpailee myös Rakkaus-elokuvassa nähtävä 85-vuotias Emmanuelle Riva, joka on puolestaan vanhin naispääosaehdokas Oscar-gaalan historiassa. Ranskankielinen elokuva kertoo vanhasta pariskunnasta, Annesta ja Georgesta, joiden elämä muuttuu naisen kokeman halvaantumisen myötä.