Kollega pääsi kokeilemaan Megan Foxin rintoja – näin siinä sitten kävi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Hollywood-kaunotar Megan Fox synnytti taannoin esikoispoikansa Noah Shannonin, jonka isä on 90210-tähti Brian Austin Green. Viime aikoina Foxin aika onkin mennyt pääasiassa perhe-elämään, mutta taannoin hän ehti kuvaamaan myös uuden This is 40 -elokuvan.

26-vuotias Megan Fox on esittellyt upeaa vartaloaan usein paljastavissa asuvalinnoissa niin valkokankaalla kuin lehtienkin sivuilla, mutta äskettäin hän kertoi jättävänsä paljastelun poikansa takia. Kaunottaren muotoja saadaan kuitenkin vielä ihastella This is 40 -elokuvassa, jossa hän näyttelee Leslie Mannin kanssa.

Mann on jo aiemmin kehunut estottomasti Meganin rintoja, sillä hän pääsi kuvauksissa koskemaan niitä. Nyt elokuvan mokakooste on julkaistu ja sieltä löytyy hulvaton kohtaus, jossa Mann pääsi kokeilemaan omin käsin Foxin rintavarustusta. Hän toteaa kaunottarelle, että pystyisi ripustamaan rintoihin vaikka valonheittimen. Megan purskahtaa kommentin johdosta nauruun ja kohtaus joudutaan ottamaan uusiksi.

Kuva: YouTube
Kuva: YouTube
Kuva: YouTube
Kuva: YouTube

Megan Fox on ollut jo pidemmän aikaa naimisissa näyttelijäkomistus Brian Austin Greenin kanssa. Seksisymboli on aiheuttanut mediassa kohua muun muassa saatuaan potkut Transformers 3 -elokuvasta, kun Fox haukkui elokuvasarjan ohjaaja Michael Bayta ja vertasi tätä Hitleriin. Megan Fox nähtiin viimeksi valkokankaalla pienessä roolissa Borat-tähti Sacha Baron Cohenin Diktaattori-komediassa.

Uusimmat