Iron Sky -elokuvalle merkittävä palkinto Australiassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalais-saksalais-australialainen tieteiskomedia Iron Sky on saanut merkittävän elokuvapalkinnon Australiassa. AACTA-palkintoa kuvaillaan Australian Oscariksi, ja nyt se myönnettiin elokuvalle parhaista erikoistehosteista.

Suomalaisen Blind Spot Picturesin ja Energia Productionsin tuottaman ja Timo Vuorensola ohjaaman Iron Skyn tehosteita tehtiin tehostetiimillä Tampereella liki vuoden päivät.

– Iron Sky oli jättimäinen urakka joka vaati paljon resursseja niin henkisesti kuin fyysisestikin. Elokuvan viimeiset kuvat saatiin valmiiksi vain kahta päivää ennen ensi-iltaa, erikoistehosteista vastaava tuottaja Samuli Torssonen muistelee.

Iron Sky sai ensi-iltansa suuren kohun saattelemana Berliinin elokuvafestivaaleilla vuonna 2012, jonka jälkeen elokuva on levinnyt elokuvateattereihin yli 60 maahan. Elokuvan on kerännyt yli miljoona katsojaa maailmalla.

Iron Skystä on tulossa markkinoille parikymmentä minuuttia pidempi Extended Edition -leikkaus keväällä. Tänä sunnuntaina Iron Sky kilpailee Jussi-gaalassa lavastus- ja yleisö-Jussista sekä AV-alan vientipalkinto Huldasta.