Pikku Kakkosen asekohtauksesta kohu – myrsky vesilasissa?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Iltalehti ja Turun Sanomat uutisoivat eilen kuinka pikkulasten vanhemmat olivat pahoittaneet mielensä nähtyään Pikku kakkonen -lastenohjelmassa asetta heilutelleen piirroshahmon. Iltalehden mukaan YLE pahoitteli tapahtunutta.

– Aseen kantaminen on meidän periaatteemme vastaista. Tarinassa on metsästäjä, isäntä, joka ajaa kettua takaa kanavarkauden vuoksi, tuottaja Teija Ryösä kommentoi Iltalehdelle.

Sosiaalisessa mediassa ei kuitenkaan oltu Yleisradion kanssa samoille linjoilla, sillä tapauksesta syntynyttä vilkasta keskustelua käydään yhä edelleen. Valtaosa keskusteluihin osallistuneista ei ole pitänyt asetta lastenohjelmassa lainkaan ongelmana, sillä aiemmin ruudussa on nähty huomattavasti rajumpaa ampumista.

Kuva: Warner Bros, Cartoon Network
Kuva: Warner Bros, Cartoon Network

Monet muistavat vielä hyvin esimerkiksi lasten suursuosioon nousseen Warner Brosin tuottaman Kelju K. Kojootti ja Maantiekiitäjä -animaation, jossa hahmoja ammuttiin esimerkiksi haulikoilla kasvoihin ja jopa räjäytettiin jakso toisensa perään.