Pornotähti Ron Jeremy taistelee hengestään teho-osastolla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Taannoin kuumimpien yli 50-vuotiaiden pornotähtien listalla noteerattu maailmankuulu pornotähti Ron Jeremy taistelee parhaillaan hengestään amerikkalaisen sairaalan teho-osastolla. Hänet on viime tunteina leikattu jo kaksi kertaa.

Amerikkalainen viihdelehti TMZ raportoi hetki sitten, että kovien rintakipujen vuoksi sairaalahoitoon Beverly Hillsissä kiidätetty Jeremy on juuri tullut toisesta leikkauksesta ja on teho-osastolla. Hänellä havaittiin tutkimuksissa valtimonpullistuma sydämen lähellä. Manageri Mike Estermanin mukaan pornotähden tila on kriittinen, mutta nyt vakaa.

59-vuotias Ron Jeremy, eli Ronald Jeremy Hyatt, on aikuisviihdealan ammattilainen, joka on harrastanut 35 vuoden aikana seksiä yli 4.000 naisen kanssa. Hän on esiintynyt yli 2.000 elokuvassa ja ohjannut yli 250 elokuvaa. Pornotähti on näytellyt urallaan myös oikeasti Detroit Rock City -elokuvan tiskijukkana. Jeremyn geenit ovat periytyneet venäjänjuutalaisesta sukupuusta, ja hänellä on myös serkkuja Suomessa. Taannoin Ron Jeremy vieraili Suomessa Maria!-ohjelmassa. Mies työsti reissulla videon Fucking in Finland.

Uusimmat