Jackass-tähti Bam Margeralla uusi ohjelma: ”Sekopäisiä haasteita”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Hurjapäisen Jackass-tiimin jäsen Bam Margera tunnetaan rajuista stunteistaan ja vaarallisista tempauksistaan. Tähti suututti taannoin faninsa ja eläinsuojeluyhdistykset julkaisemalla kuvan, jossa hän uhkasi aseella koiranpentua. Margera pyysi kuvaa sittemmin anteeksi.

33-vuotias hurjapää aikoo palata televisioon uuden kisailuohjelman merkeissä. Bam Margera tulee juontamaan yhdysvaltalaisen TBS-kanavan Bam’s Bad Ass Game Show -nimistä sarjaa, jossa uskaliaat osallistujat kisailevat palkinnoista vaarallisten ja outojen tehtävien parissa.

Sarjan lehdistötiedotteen mukaan kilpailijat joutuvat kokemaan todella sekopäisiä, mahdollisesti vaarallisia ja toisinaan kivuliaita haasteita, kunnes yksi heistä karsiutuu voittajaksi.

Kaikki Jackass-tiimin jäsenet tunnetaan hurjapäisistä tempauksistaan. Vuonna 2011 Mike Tyson murskasi televisio-ohjelmassa Steve-O:n nenän. Tiimi koki myös viime vuonna odottamattoman menetyksen, kun ryhmän jäsen Ryan Dunn menehtyi 34-vuotiaana rajussa auto-onnettomuudessa Philadelphiassa.