Vaipat myytiin loppuun Norjasta!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pohjoismaissa ihmeteltiin taannoin vakavaa voipulaa, kun voista tuli hetkeksi suorastaan yleillisyystarvike. Nyt Norjassa ihmetellään hyvin poikkeuksellista tilannetta, sillä lastenvaipat ovat loppuneet koko maan eteläosasta.

Syynä hämmentävään ongelmaan on hintasota, joka on yllättäen tuonut vaippojen hamstraajat Norjaan Itä-Euroopasta. Norja tunnetaan eräänä maailman kalleimmista maista, mutta sikäläiset kaupat ovat ryhtyneet kilpailemaan voimakkaasti hinnoilla esimerkiksi juuri vauvanvaipoissa saadakseen lapsiperheitä asiakkaaksi.

Tarjoushinnoilla oli kuitenkin odottamaton vaikutus, kun asiakkaita tuli kylliksi, mutta pääasiassa ulkomailta. Lopulta kaupat myivät kaikki vaippansa, ja nyt paikalliset asukkaat joutuvat tulemaan jonkin aikaa toimeen ilman vaippoja.

Rema-kauppaketjun johtaja Terje Ragnar Hansen kertoi asiasta raportoineelle Reuters-uutistoimistolle, että ulkomaalaiset ovat ostaneet viimeisetkin vaippapaketit. Suurin yksittäinen vaippaostos on ollut peräti 80.000 vaippaa. Esimerkiksi Liettuassa vaipat maksavat tuplasti enemmän kuin Norjassa tarjouksessa.