Angry Birdsin ennätys murskattiin

Digi · Stara.fi

Temple Run 2 -pelin jatko-osa näyttää nousseen kaikkien aikojen nopeimmin kasvaneeksi mobiilipeliksi ohittaen suomalaisen Rovion Angry Birdsilä tekemän aiemman ennätyksen. Imangi Studiosin mukaan peli saavutti 50 miljoonan latauksen rajapyykin vain 13 päivässä.

Imangi Studiosin mukaan edellisen ennätyksen teki suomalaisen Rovion Angry Birds Space keväällä 2012, jolloin vihaiset linnut ylsivät 50 miljoonaan lataukseen 45 päivässä. Huomionarvoista kuitenkin on, että toisin kuin Temple Run 2, Rovion peli oli maksullinen osalla alustoista.

Temple Run 2 julkaistiin ensin Applen App Storessa 17. tammikuuta, minkä jälkeen se on tullut tarjolle myös Android-laitteille Googlen Play-kaupan kautta sekä Amazonkin Kindleille Appstoren kautta. Kaiken kaikkiaan Temple Run 2 -jatko-osan suosio jatkaa menestyksen osalta siis samalla linjalla kuin alkuperäinenkin, jota kerrotaan ladatun 170 miljoonaa kertaa. Temple Run -peleissä ohjataan pakoon juoksevaa henkilöä hyppien ja liukuen läpi erilaisten reittien.