Surffarit kamppailivat aallonharjalla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Australian Queenslandin osavaltiossa hieman Brisbanesta pohjoiseen sijaitsee yksi maailman maineikkaimmista surffauspaikoista. Noosan hippihenkinen pikkukaupunki on surffaajille kuin paratiisi maan päällä. Parhaillaan siellä on poikkeuksellista ruuhkaa aalloilla.

Sykloni Oswald lähestyy parhaillaan Australiaa ja aiheuttaa myös Noosan rannoille tavallista parempia surffausaaltoja. Paikalle on singahtanut turistien ja harrastelijoiden lisäksi myös alan ammattilaisia. Surffareiden osaamistasossa on siis suuria eroja, eikä ongelmilta ole vältytty.

Nyt paparazzi on saanut ikuistettua hyvin poikkeuksellisen tilanteen, jossa maailman parhaisiin lukeutuva ammattisurffaaja Julian Wilson oli saada harrastelijan niskaansa aallonharjalla. Wilson suivaantui tilanteesta ja kaatoi harrastelijan laudan pienen kamppailun jälkeen.