Odotettu muutos YouTubessa – miljoonia euroja Suomeen?

Digi · Stara.fi

Maailman suurin videopalvelu YouTube on viimein lanseerannut suomalaisen version palvelustaan osoitteessa YouTube.fi. Tähän saakka suomalaiset hittivideoiden tekijät ovat joutuneet katselemaan kateellisena maailmalla miljoonia euroja tienaavia videojulkaisijoita, mutta nyt tilanne viimein muuttuu.

Musiikki & Media -tapahtumassa viime lokakuussa Teoston ja Gramexin edustajat vahvistivat Staralle, että neuvottelut tulovirroista internetin videojätin kanssa olivat jo alkaneet. Jatkossa nettihittejä tehtailevat suomalaiset voivat saada YouTube-palvelusta merkittäviä mainosrahoja, kun tähän saakka rahaa ei ole tullut käytännössä lainkaan.

Suomalaisista artisteista Cheek on kerännyt jo yli 30 miljoonaa katselukertaa ja Petri Nygård kymmenisen miljoonaa. Molemmat olisivat saaneet ruhtinaallisesti lisätuloja, mikäli YouTube olisi lanseerannut suomalaisen version jo aiemmin. Jatkossa YouTuben suomalaisen version etusivu löytyy osoitteesta YouTube.fi, josta löytyy jatkossa totuttua enemmän kotimaisia videoita. Ensimmäinen suomalainen mainostaja YouTuben etusivulla on tänään ollut Marimekko.